Pääsiäisen loppu meni agilityn merkeissä. Sunnuntaina oli Neferillä yksi startti, josta tuli hylätty. Loppusuora oli mielessä putkesta tullessa eikä sitten emännän kääntymiskäskyt kuuluneet korviin asti.
Maanantaina oli sitten Necon vuoro aloittaa agility-uransa. Ekalta radalta tuli alas 2 rimaa, muurin palanen ja pituuden viimeinen palikka eli tulos 20 virhettä. Rata oli kyllä sujuva ja Neco kuunteli kivasti. Toiselta radalta tuli sitten enää 2 rimaa alas sujuvalta radalta eli suunta ylöspäin. Kontaktit onnistui loistavasti molemmilta radoilta, joten tyytyväisiä tähän aloitukseen ollaan. Jahka saadaan rimat pysymään ylhäällä niin voisi se 0-ratakin onnistua
Taas on jaettu vuoden koira palkinnot. Nefer oli Vuoden Agilitykoira, Vepekoira ja Vuoden Auran Nuusku. Hienoo
Viikonloppu Turun kultaisten TOKO kokeessa ja näyttelyssä
By Sari | Filed in Neco, Nefer, Näyttelyt, TOKO | No comments yet.Lauantaina oli Necon TOKO päivä. Koe meni mukavasti, Neco viihtyi temppuja tekemässä ja nyt onnistuttiin kaikessa muussa paitsi liikkeestä maahanmenossa. Se nollille mutta silti pisteitä kasaan 168 eli ALO1 - enää yksi puuttuu
.
Sunnuntaina oli sitten Neferin vuoro esitellä kauneutta. Mukana oli myös Naava ihka ensimmäisessä näyttelyssään ja Väkä. Naava sai kivan arvostelun ja oli isojen pentujen PeK4, Väkä kaipas vielä tavaraa ympärilleen. Nefer sai myös kivan arvostelun - etuosan suoruus vaan niin ja se karvan puute, heh. KPtä ei siis saatu. Mutta kiva päivä oli kylmyydestä huolimatta.
Väinö ja Neri kävi kuvilla ja kivoja tuloksia tuli. Väkä A/A 0/0 ja Neri B/B 0/0. Hienoo!
Tänään oli taas agilityn vuoro. Olin ilmoittautunut vain hyppyradalle, kun noi säät on niin arvaamattomat. HAlli oli taas ihanan lämmin ja mukava siellä oli kisata. Neferillä oli intoa mukavasti, joka johtikin muutamaan isoon kaarrokseen. Niistä sitten tuli yhteensä sekunti yliaikaa, mutta muuten 0 virhettä. Tyytyväisiä oltiin molemmat radan kulkuun
.
Palkaksi lähdettiin sitten Paimion montuille metsälenkille Katrin ja hänen poikien kanssa. Mukava 5 kultsun lauma oli taas ympärillä kun Remykin oli hoidossa.
Hidasta on tää päivitys nykyään kun töissä menee ihan tappiin asti ja illat sitten poikien kanssa ulkoillessa. Mahtavat kelit on olleet ja jippii ettei tuu kuraa sisälle samaan tahtiin kuin edellisinä vuosina.
No asiaan, Turun KV:ssa 27.1 piti tietty käydä onnea kokeilemassa kun ei matka oo juuri mikään. Mukava arvostelu saatiin ja KÄY ERI2 tulos. Ihan tyytyväinen saa tulokseen olla ku häntäkarvatkin oli yhtä pitkät kuin labradoril.
Viime viikonloppuna käytiin Pohjanmaalla isovanhempia katsomassa ja käväistiin samalla Laihialla näyttelyssä 6.2. Odotukset ei kovin korkealla olleet, ku toi karva ei oikeen kasva takaisin millään. Mutta aivan upea arvostelu, karvan mitalla hävittiin tuomarin sanoja siteeratakseni eli tulos KÄY ERI2. ERI1 koira olikin sitten PU2
.
Ehkä sitten taas koetetaan kun se häntä saadaan edes kultaisen noutajan mittoihin.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE YSTÄVILLE!!
Vuoden eka startti on tehty tänään TSAUn kisoissa. Oltiin vain hyppyradalla, kun ei osannut aavistaa säätilaa. Ei viitsi kovilla pakkasilla rasittaa koiraa useammalla radalla. Mutta se meni sitten paremmin kuin odotin. Rata oli vaativa ja siellä oli monta hyllyn paikkaa, joihin 2/3 kanssakilpailijoista sitten sortuikin. Nefer kuunteli mukavasti ja onnistuttiin vaikeissakin kohdissa. Kolmanneksi vimeinen rima tippui harmillisesti alas, joten tuloksena 5 ja sijoitus 10s. Puhdas ratakaan ei olisi palkintopalleille vienyt sillä nopeampia 0-tuloksia oli.
Necon kanssa oltiin keskiviikkona ATT:n agin möllikisoissa kokeilemassa, kun Tiina ja Annikin siellä olivat. Neco meni radan ihan kivasti vain 2 viimeistä rimaa tippui. Se oli paljon yli odotusten, sillä Neco pudottelee todella helposti rimat. Tuloksissa oltiin 8./27 eli ihan kivasti
Annilla oli samaa tiputusongelmaa, heille tulos oli 15 virhettä ja sijoitus 14.
Tänään oli pitkä päivä TOKO kokeessa. Ensin oli Necon vuoro, koe lähti hienosti käyntiin kun Neco meni maahan heti ekasta käskystä ja pysyi hienosti koko 2 minuuttisin paikallaan, vaikka rivistä lähti yksi koira haistelemaan keskelle kehää. Yksilöliikkeet sujui myös mallikkaasti, tosi tyytyväinen saa olla 9 seuraamisista :). Liikkeestä maahanmeno ei onnistunut tälläkään kertaa, mutta hyppy sentään joten kuten. Tulokseksi siis 164 p eli YKKÖStulos, jippii, vihdoinkin se onnistui.
Neferin vuoro oli pitkän odottelun jälkeen (siis melkein 4 tuntia) ja se varmaan vei ne viimeisetkin innot. Seuraaminen oli aneemista, no oli siinä muutama hyväkin kymmenmetrinen et ehkä se siitä. Liikkeesta maahan ja seiso taas ennakoitiin pahanlaisesti ja seisominen meni istumiseksi. Luoksetulo meni myös istumiseksi, mikähän tässäkin on menny pieleen, kun en oo edes aloittanu mitään liikkeestä istuharjoituksia vielä?? Mutta nouto, kaket ja hyppy meni loistavasti, niillä pisteillä sit saatiin kassan 139 eli piste alle 2 tulos.
Vietettiin mukava päivä tapaillen vanhoja tuttuja Auran Nuuskujen jäsentenvälisissä NOME kisoissa. Neco starttasi alokkaissa, joita oli tällä kertaa mukana todella paljon - melkein 20 koirakkoa. Eka tehtävä oli ihan taipparitasoinen hakuruutu, josta Neco poimi 4 varista. Seuraavana oli ohjaus kanille,joka oli kiven päällä. Ohjaus onnistui kivasti, kani vähän ihmetytti, mutta pienellä kehoituksella sekin tuli nätisti käteen. Bonustehtävänä oli damien keräys yhteisvoimin. Necosta ei siinä paljon apua ollut, Neco kun kävi hakemassa pupun uudelleen. Lopuksi oli markkeeraustehtävä lokeilla. Neco markkeeras kyllä hyvin, mutta ihmetteli vähän lokkeja ennenkuin otti ja toi.
Nefer starttasi konkareissa ja koko työskentely tehtiin pareittain. Kisaamassa oli 6 koirakkoa joista puolet oli VOI-luokkalaisia. Neferin aloitus oli ohjattu haku, eli ruutuun lähetys oli siirretty muutaman kymmenen metrin päähän pellolle, josta ensin ohjaus metsän laitaan, pysäytys ja sittten hakuun lähetys. Tuloksena ruudusta oli 2 telkkää ja varis, korppi käytiin katsomassa, mutta se saatiin ylös vasta kehoituksella. Markkeeraus tehtiin myöskin parityöskentelynä, jolloin varikset ja lokit heitettiin tuplana samoille paikoille. Ensinheitettyjä ei Nefer meinannut muistaa, mutta heittäjän sorsapilli auttoi oikeaan suuntaan. Lopuksi oli ohjaus, joka oli voittajaluokan luokkaa ja sieltäkin vaikeimmasta päästä - pellon keskellä oleva saareke oli noin 80 m päässä ja piti ohittaa metsä jonne juuri oli markkeeraukset tehty. Se jätettiin ihan ekan yrityksen jälkeen tekemättä.
Ihan tyytyväinen olen poikien työntekoon, olivat mukavasti hallinnassa ja ohjattavissa sekä työhalu pysyi korkealla koko ajan.
Nyt sit talvi taas harjoitellaan ensi kesän kokeita varten
Tänään oli sit kesän viimeinen NOME koe Neferillä ja tyytyväinen saa olla. Koe alkoi 2-markkeerauksella, toinen kaislikkoon ja toinen avoveteen veneestä. Nefer haki kivasti ekan avovedestä ja sitten toisen ensin veneelle suunnaten ja sieltä kaislikkoon ja lintuhan sieltä löytyi. Ohjaus oli hakuruudun sivusta avovedessä oleville telkille. Aurinko paistoi suoraan silmiin ohjaajallekin ja heijastui varmasti pahasti koirankin silmiin, joten Nefer ei sitten tarpeeksi edennyt ja telkkä jäi hakematta. Ruudusta löytyi sitten hienosti kolme lokkia ja varis. Koe tehtiin parityöskentelynä, jossa Nefer oli kuuliainen ja rauhallinen niinkuin aina. Tulokseksi saatiin hyvä AVO3.



