Agility on kaikille koirille tarkoitettu kilpailumuoto, jossa koiran tulee suorittaa tuomarin suunnittelema esterata määrätyn ajan kuluessa ja esteet ennalta määrätyssä järjestyksessä. Tarkoituksena on radan suorittaminen mahdollisimman virheettömästi ja nopeasti. Rata on jokaisessa kisassa erilainen. Agility-radan pituus on 100-200 m ja esteitä on 10 -20. Sama este voidaan suorittaa useaan kertaan samalla radalla. Esteiden korkeus vaihtelee kokoluokittain (mini, medi ja maxi). Noutajat ovat yleisesti maxi-luokan koiria (yli 43 cm säkäkorkeus), jolloin hypyt ovat 55-65 cm korkeudella. Ohjaaja ohjaa koiraa radalla ääni-, vartalo- ja käsimerkein. Esteiden väärästä suoritustavasta, ihanneajan ylityksestä ja koiran ja esteiden koskettamisesta rangaistaan virhepistein (5 p / virhe, 1 p / alkava sekunti yliaikaa). Kolmesta kieltäytymisestä tai väärästä radasta seuraa hylkääminen.
Kilpailuissa on kolme tasoluokkaa I, II ja III luokka. Ensin kilpaillaan I-luokassa ja kolme 0-KUMA:a (alle 1 virhepisteen suoritusta) oikeuttaa luokanvaihtoon. Kakkosluokasta kolmosluokkaan koira siirtyy saatuaan kolme ns. 0-KUMA:a sijoittuessaan 1-3:n parhaan koiran joukkoon. Koira voi saavuttaa myös agilityvalion (FIN AVA) arvon, kun koira on saanut 3 kpl luokka voittoa III-luokassa 0-tuloksella sekä näyttelytuloksen laatuarvostelu hyvä (sininen nauha). Ensimmäisen ja viimeisen luokkavoiton välillä tulee olla vähintään 1 vuosi.
Esteet
Agilityradalla on kolmenlaisia esteitä; hyppyesteitä (aita, rengas, muuri, pituus ja pöytä), kontaktiesteitä (puomi, A-este ja keinu), joille on merkitty kontakti alue jolle koiran täytyy astua kokonaisella tassulla, ja läpimentäviä esteitä (putki ja pussi). Lisäksi on vielä pujottelueste.
- Aita on agilityradan peruseste. Aita koostuu kahdesta siivekkeestä ja yhdestä tai kahdesta rimasta. Riman yli on tarkoitus hypätä sitä pudottamatta
- Rengas on nimensä mukaisesti kehikon keskellä roikkuva (auton)rengas, jonka läpi koira hyppää
- Muuri on iso ja kiinteä aita, jossa ei ole erillistä rimaa. Usein muurin alaosassa on pienen koiran mentävä aukko
- Pituuseste muodostuu neljästä tai viidestä matalasta, taaksepäin hieman kohoavasta osasta, joiden yli koiran pitää hypätä
- Pöytä on 1 m2 kokoinen pöytä, jonne koiran pitää hypätä pysyä paikallaan 5 sekuntia. Puomi koostuu nousu-, vaaka- ja laskuosasta. Koira juoksee esteen päästä päähän
- A-esteen yli koira kiipeää
- Keinu on keinulauta, jonka keskellä koiran pitää pysähtyä ja keikauttaa keinu sitten alas
- Putki on sama kuin avotunneli. Koira juoksee suorana tai mutkalla olevan putken läpi
- Pussi on sama kuin umpitunneli. Siinä on ensin lyhyt avonainen osa, jonka jälkeen on löysä pussiosa. Koiran on juostava pussin läpi
- Pujottelueste eli kepit; koira pujottelee keppien (10-12 kpl) ympäri.
Omat kokemukset
Neccun kanssa harjoittelimme Auran Nuuskujen hallilla agilityä heti kun terveystulokset oli tiedossa. Neccua oli taas helppo kouluttaa ja vauhdikas laji sopi hänelle. Jossain harjoituksissa Neccu juoksi keinulle ja ylös asti ennen kuin se alkoi laskeutua ja putosi alas. Siitä alkoi keinukammo, jonka kanssa tehtiin töitä puolivuotta, mutta sen jälkeen tuli keinusta Neccun lempieste, jonne hän kiipesi aina kun silmä vältti. Vuoden harjoittelun jälkeen uskaltauduimme jo ensimmäisiin kisoihin. Silloin oli vielä keinukammo päällä ja tietenkin radalla oli keinu jo toisena esteenä. Oli tosi lyhyt ensiesiintyminen, mutta onneksi siitä keinukammosta selvittiin ja kisaura jatkui.
Nefer on ollut agilitykentällä pienestä pitäen. Aluksi Nefer oli vain juoksentelemassa ja leikkimässä. Mutta leikin ohessa opetin eteenmenoa ja useimmat esteet. Keppien opettelu oli hankalaa, koska nuoren koiran into oli suurempi kuin kärsivällisyys. Hypyt pidettiin alhaalla ensimmäinen vuosi ja vieläkin harjoittelen paljon matalilla esteillä. Silloin koira etenee nopeammin ja joudun itse keskittymään enemmän ohjaamiseen. Kuitenkaan Nefer ei juuri pudottele ylhäälläkään olevia rimoja. Kontakteihin olemme myös keskittyneet, ja pyrin estämään ne virheet mitä tein Neccun kanssa. Neccun nollat useimmiten menivät kontaktivirheisiin, ellei sitten tullut kokonaan hylätty rata hitaan ohjaajan takia.