Pentuja suunnitteilla Kairalle ja Nitalle keväällä 2017.
Jos kiinnostaa niin ota yhteyttä.
Infoa pennunostoa suunnittelevalle
Pentuja voi tavata kun ne ovat vähintään 3 viikkoa vanhoja. Tapaamisemme jälkeen teemme mahdollisen päätöksen pennun varauksesta. Pennut luovutetaan aikaisintaan 8 viikon iässä.
Tärkeintä sopivan pennun löytymiseksi on se että tiedät itse miksi olet koiraa hankkimassa ja rehellisesti sen myös kerrot – harrastuskoira vai lenkkikaveri.
Pennut luovututetaan asianmukaisesti hoidettuina, useaan kertaan madotettuina, eläinlääkärin tarkastamina, mikrosirutettuina ja rekisteröityinä.
- Jos tutustumisen jälkeen haluat Refengold’s pennun, teemme virallisen Kennelliiton sopimuksen koirankaupasta, jonka sisällä sitoudut
– tekemään kultaisennoutajan PEVISA tutkimukset koirallesi kun se on 15-24kk ikäinen.
– kääntymään kasvattajan puoleen koiran vointiin/kasvuun liittyvissä huolissa
– kertomaan kasvattajalle koirasi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista - Ota aina ensiksi yhteyttä minuun jos jostain syystä olet tyytymätön hankkimaasi pentuun. Kasvattajana pidän etuoikeuden ostaa pennun takaisin.
HUOM!
Ymmärräthän että myös rokotettu terve koira voi kantaa tarttuvia tauteja, jotka voivat olla pennuille ja emälle kohtalokkaita. Jätähän siis toiset koirasi kotiin kun tulet pentuja tapaamaan.
Hei!
Onko mahdollista varata teiltä kultaisen noutajan uros pentu vai onko kaikki jo varattu?
Toivon, että laittaisit viestiä minulle tiedoksi, kiitos.