Tämä viikko ‘lomailtiin’ SNJ kesäleirillä. Pojat on nyt nukkuneet koko ajomatkan – siis Neferkin joka muuten istuu ja katselee maisemia – , eilisen illan ja aamupäivän – Necokaan ei ole tullut hätyyttelemään et tarvis päästä tekeen jotain. Eli touhua on ollut koko viikko.
Koko reissu alkoi sunnuntaina 5.7 Hyvinkään näyttelyllä, jossa Nefer sai käy Eri2, narttuja ei jääty katseleen vaan suunnattiin nokka kohti Loviisaa. Ilta tutustuttiin paikkoihin ja kierreltiin Katrin, Tiinan ja poikien – ihana lauma Nefer, Neco, Väinö, Hector ja Jänkä – kanssa koko alue. Siellä olikin metsätyöt meneillään ja monta hyvää treenipaikkaa oli laitettu sileäksi.
Maanantaina Neco pääsi heti aamusta vesitreeneihin. Hyvin onnistui vesilinjat, mutta malttia ei ollut yhtään, kun pitkiä odotuksia oli isossa ryhmässä. Iltapäivän itse koulutin. Neferin intoa säästeltiin tiistain TOKO kokeeseen. Eli tiistaina oli Noutajien TOKO mestaruuskoe, jossa Nefer ja Neco olivat GR joukkueessa. Neco teki suht hyvää työtä nurmikentällä, joka oli täynnä hajuja – tuloksena ALO3. Nefer seurasi paremmin kuin pitkään aikaan ja tulos 155 eli AVO2, pienestä se ykkönen taas oli. GR joukkue oli kolmas, mutta hyvin pienet oli erot joukkueilla.
Keskiviikkona oli Neferin vuoro mennä linjaharjoituksiin, ja kaikki onnistui täydellisesti. Hän seuras ja markkeeras kaikki nätisti, muisti ohjauspaikat ja lähti suorat linjat. Täydellistä : ). Kiva päästä kokeeseen kokeilemaan onnistuuko oikeassa tilanteessa myös. Neco pääsi taas vesitreeneihin iltapäivällä. Jahka maltti saatiin hiukan kuosiin niin hyvä tulee. Neco teki hyvää linjaa veteen ja muisti on todella hyvä.
Torstai oli taas Neferin lepopäivä, mutta Neco pääsi tekemään samaa harjoitusta kuin Nefer ke aamulla. Itse tehtävät onnistuivat erittäin hyvin – etenkin jos unohdetaan ne muutamat karkausyritykset ja se Iiron pissan päälle merkkaus. Keli mitä ihanin, vettä tuli niiku aisaa. Iltapäivällä mentiin sitten ajamaan verijäljet, jotka Katrin kanssa teimme edellisenä iltana. Ensin ajoimme Väinön lyhyemmän jäljen, se meni hyvin. Sitten Necon pidempi jälki, Neco oli todella hyvä. Hän meni tarkasti jäljen päällä koko matkan, muutamia tarkistuslenkkejä vaan, mutta palasi nopeasti jäljelle. Ilta meni sitten kollegiossa, minä esitin Väinöä ja Katri oli mukana Hectorin kanssa.
Perjantaina oli vuorossa Noutajien Agilitymestaruus eli NAM. Koiria oli nyt melko vähän osallistumassa, mutta onnistua silti piti että tuloksia saa. 3 luokassa oli vain kolme koiraa, joista Nefer jäi kolmanneksi, kun loppusuoran kepit mentiin ensin ohi. Rata oli kyllä sopivan haastava, mutta Nefer meni suht hyvin takaakierrot eikä pitkiä ylimääräisiä lenkkejä tullut. Itse finaalirata oli myös haastava, mikä selvis kun hylättyjä tuloksia alkoi tulla lähes jokaiselle. Neferin kanssa olin suunitellut ihan eritavalla ohjauksen kohdassa jossa useimmille se hylky tuli ja selvitimme sen. Lopputulos oli 0-rata ja voitto eli Nefer on vuoden 2009 Noutajien Agilitymestari. Toiseksi jäi Pipa ja Selma, loput olikin sitten hylättyjä.